Olen tutkinut luovaa tekoälyä vuodesta 2010 (ja tekoälyä vuodesta 1990). Olen kehittänyt ja soveltanut tutkimusryhmäni kanssa menetelmiä luovien ja taiteellisten teosten tuottamiseen muun muassa runojen, kuunnelmien, rapin, musiikin, kuvien, sloganien ja metaforien generointiin.
Heurekan kanssa vuonna 2022 tekemämme runokone on osa Heurekan tekoälynäyttelyä.
Ylen kanssa teimme vuonna 2021 kuunnelman Paratiisiperhe – variaatioita, jonka käsikirjoitus generoitiin tekoälyn avulla. HS (7.3.2021) otsikoi arvionsa näin: "Tekoälyn käsikirjoittama Paratiisiperhe-kuunnelma yllättää taiteellisuudellaan, mutta tunteet siinä ovat kyllä hukassa."
Lisää taiteeseen liittyviä hankkeita on tutkimusryhmäni sivulla. Niissä tekoälyohjelmat on aina kehitetty itse, myös edellä mainitut runo- ja kuunnelmageneraattorit. Alla mainituissa näyttelyissä on puolestaan käytetty valmiita työkaluja.
Katsaus taiteelliseen (tutkimus)työhömme sisältyy kirjaan Suomalaisen mediataiteen ensimmäinen vuosisata (2023): luku "Tekoäly, luovuus ja taide", s. 167-171.
Porvoon kirjasto, tammikuu 2024
Lehdissä:
Uusimaa 16.1.2024. Porvoolainen tekoälytutkija kehitti Suomelle avaruusohjelman – lopputulos on jotain aivan hulvatonta
Östnyland 4.1.2023. Fotografier med artificiell intelligens ställs ut på biblioteket
Stentorp, Parainen, kesä 2024
Lehdissä:
Turun Sanomat 6.9.2024. Tekoälyprofessori antoi mielipuolisia ohjeita ja katsoi, mitä syntyy
Paraisten kuulutukset 29.8.2024. Tekoälytutkija haastaa tekoälyn – luo rajoja rikkovaa taidetta. Forskare i artificiell intelligens utmanar AI – skapar gränsöversridande konst
Åbo Unterrättelser 3.7.2024. AI-genererad konst ställs ut i Pargas
Galleria Jokin', Loviisa, elokuu 2024
Lehdissä:
Nya Östis 22.8.2024. Från hjärnstormens öga till rymdäventyret 1973
Avaruusseikkailu 1973 (Galleria Jokin', Konstrundan-kohde 28)
Stentorp Collider (Stentorp, Konstrundan-kohde 163)